Sopimusuutisia - Iiro Vehmanen

Sopimusuutisia - Iiro Vehmanen

Sopimusuutisia


H7VEN on aloittanut yhteistyön jääkiekkoilija Iiro Vehmasen kanssa. Iiro pelaa jatkossa H7VEN mailoilla sekä osallistuu mailojen tuotekehitykseen. Iiro omaa monipuolisen kiekkotaustan niin kotimaan kuin monien ulkomaan sarjojen kautta

   

  • Pienenä poikana minulla oli hyvin samanlainen unelma, kuin monilla muilla Suomalaisilla pojilla. Halusin olla jääkiekkoilija. Pelasin U-16 junioreissa Ässien kakkosjoukkueessa B-junioreiden 4 divisioonaa. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tuolla kaudella tein päätöksen, että maksoi mitä maksoi, minusta myös tulee jääkiekkoilija. Ja minusta tuli. Ei tullut NHL, KHL tai edes Liigapelaajaa, mutta vieläkin kesken oleva urani on jotain sellaista, mistä olen erityisen ylpeä.

    Vuonna 2014 lähdin ensimmäisen kerran pelaamaan Suomen rajojen ulkopuolelle. Tuon jälkeen olen pelannut Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Puolassa sekä Italiassa. Ulkomailla pelatessa olen aina pyrkinyt tuomaan kaikin mahdollisin keinoin Suomalaisuutta esille. Tästäkin syystä olen erityisen iloinen saadessani ilmoittaa aloittavani yhteistyön Suomalaisen ja Rovaniemeläisen mailavalmistaja H7VEN:n kanssa! Olen aina tykännyt touhuta mailojen kanssa, joten olen erittäin innoissani ja ylpeä päästessäni mukaan H7VEN perheeseen! Olen jo päässyt testaamaan H7VEN mailoja, ja voin vilpittömästi todeta, että mailoissa on jotain sellaista, mikä tulee mullistamaan kiekkomailat lähitulevaisuudessa.

    Haastavan ajan keskellä haluan toivottaa kaikille mitä parhainta kiekkokautta 2020-2021!

    Best regards: Iiro Vehmanen

Iiro on erittäin sopiva vahvistus testaus ja kehitystiimiin ja muutenkin omaa samanlaiset arvot hokiseiskan kanssa. Olemme erittäin tyytyväisiä että voimme tehdä yhteistyötä Iiron kanssa.

Tervetuloa H7VEN perheeseen !

H7VEN-tiimi

H7VEN – HOCKEY SEVEN on Suomalainen jääkiekkomaila merkki. Olemme toimineet jo vuodesta 2016 alkaen. Valmistamamme mailat ovat erittäin korkealaatuisia hiilikuitumailoja kilpailukykyisillä hinnoilla. Mallistosta löytyy monia vaihtoehtoja JR 35 flexistä aina 105 flexin SR mailoihin asti. Toimimme Rovaniemellä ja missä voi käydä tutustumassa tuotteisiin. Tuotteemme löytyvät verkkokaupasta osoitteesta www.h7ven.com. 
Tervetuloa tutustumaan ja ostoksille!

www.h7ven.com

#h7ven             

#hokiseiska    

Kommentit

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.